Business Development Manager
Admincontrol
Me Admincontrolissa uskomme, että tulevaisuutemme riippuu päätöksenteon laadusta. Tarjoamme digitaalisia ratkaisuja liiketoiminnan kannalta kriittisen tiedon tehokkaaseen ja turvalliseen hallintaan esimerkiksi hallituksille, johtoryhmille sekä juridisille ja taloudellisille neuvonantajille. Pohjoismaissa olemme alamme johtava toimija, ja ohjelmistoamme käyttävät sadat suomalaiset listaamattomat yhtiöt listayhtiöt, säätiöt, korkeakoulut ja järjestöt. Admincontrol on kasvava yritys, joka toimii viidessä Euroopan maassa ja jolla on suuria tavoitteita tulevaisuudelle.
Näköalapaikka suomalaiseen yritysjärjestelykenttään
Jos intohimosi on myynti, asiakastyytyväisyys ja tunnistat itsesi arvoistamme smart, passion & trust, haluamme kuulla sinusta.
Business Development Manager, Virtual Data Room, (VDR) keskittyy puhtaasti uusmyyntiin Suomen markkinoilla. Tehtävänäsi on myydä turvallisia virtuaalisia datahuoneratkaisuja eri toimialoille, erityisesti yritysjärjestelyjen taloudellisille ja lainopillisille neuvonantajille (M&A), kiinteistöalalle, rahoitusalan toimijoille ja yritysostoin kasvaville yhtiöille.
Ihanteellisella hakijalla on erinomaiset viestintä- ja myyntitaidot sekä hyvä ymmärrys datahuoneista ja niiden käyttämisestä yritysjärjestelyiden due diligence -tarkastuksissa ja esim. kiinteistöjärjestelyiden tukena.
Tunnistat potentiaaliset asiakkaat, hallitset myyntiprosessin liidien generoinnista kauppojen klousaamiseen ja rakennat pitkäaikaisia asiakassuhteita varmistaaksesi Admincontrolin VDR -alustan menestyksekkään käyttöönoton ja asiakkuuksien jatkuvuuden.
Tarjoamme
- Erinomainen työympäristö, hyvä yhteishenki ja ystävälliset, osaavat ja helposti lähestyttävät kollegat
- Innovatiivinen ja markkinajohtajan asemassa oleva organisaatio, joka kasvaa voimakkaasti ja, jolla on kunnianhimoiset tavoitteet
- Erinomaisen mielenkiintoinen asiakaskunta suomalaisella yritysjärjestelykentällä
- Kilpailukykyinen palkkaus ja kattavat edut
- Viihtyisät toimitilat
- Sosiaalisia tapahtumia
Vastuut ja tehtävät
Työskentelet yhdessä virtuaalisten datahuoneiden myyntitiimin ja Suomen maajohtajan kanssa.
- Liidien generointi ja prospektointi:
Tunnistat ja lähestyt potentiaalisia suomalaisia asiakkaita hyödyntämällä saapuvia liidejä, kylmäsoittoja, kehittyviä verkostojasi uusia myyntimahdollisuuksia aktiivisesti kartoittaen. Käytät CRM-järjestelmää tehokkaasti prospektien hallintaan ja myyntiprosessin seurantaan. - Myyntitapaamiset ja demot:
Esittelet datahuoneratkaisun hyötyjä, ominaisuuksia ja lisäarvoa asiakastapaamisissa niin paikan päällä kuin Teamsissakin. Kohdistat viestisi vastaamaan kunkin asiakkaan tarpeita. - Konsultoiva myynti:
Olet konsultoiva myyjä ja haastat asiakkaan ajattelua. Tarjoat datahuoneratkaisuja, jotka vastaavat asiakkaiden tavoitteita ja vaatimuksia, kuten tietoturvallinen asiakirjojen jakaminen, yhteistyö ja compliance-tarpeet. - Myyntisyklin hallinta:
Hallinnoit koko myyntiprosessia ensikontaktista kaupan päättämiseen saakka. Vastuullesi kuuluvat sopimusneuvottelut, asiakkaan ongelmien ja tarpeiden käsitteleminen sekä sen varmistaminen, että tarjouksemme vastaa asiakkaan tarpeita. - Asiakassuhteen rakentaminen ja ylläpito:
Kehität ja ylläpidät vahvoja suhteita sekä uusiin että olemassa oleviin asiakkaisiin. Toimit luotettavana neuvonantajana tarjoten jatkuvaa tukea asiakastyytyväisyyden ja pitkäaikaisen asiakassuhteen varmistamiseksi. - Market Intelligence:
Pidät itsesi ajan tasalla alan trendeistä, kilpailijoiden tarjonnasta ja asiakkaiden mahdollisesti kohtaamista haasteista. Hyödynnät tätä tietoa datahuonetuotteen tehokkaaseen asemointiin ja kilpailukyvyn säilyttämiseen markkinoilla. - Myynnin raportointi ja -mittarit:
Seuraat myyntikeissien etenemistä ja tuloksia CRM-työkalujen avulla. Raportoit säännöllisesti myyntituloksista suhteessa tavoitteisiin, mahdollisuuksista ja haasteista myynnin johdolle. - Yhteistyötä tiimien välillä:
Teet tiivistä yhteistyötä markkinointi-, asiakastuki- ja tuotetiimien kanssa varmistaaksesi sujuvan asiakaskokemuksen sekä kerätäksesi ymmärrystä ja oivalluksia tuotetarjoomamme parantamiseksi.
Sinusta
Jotta voit menestyä Business Development Manager Virtual Data Room -tehtävässä, sinun tulisi täyttää seuraavat vaatimukset:
- Myyntikokemus:
Olet jo saavuttanut menestystä B2B-myynnissä, esimerkiksi SaaS-, teknologia- tai rahoituspalvelualoilla. Kokemus monimutkaisten ratkaisujen, kuten virtuaalisten datahuoneiden, pilvipohjaisten alustojen tai turvallisten asiakirjahallintajärjestelmien myynnistä katsotaan eduksi. - Tekninen osaaminen:
Ihanteellisella hakijalla on vahva ymmärrys virtuaalisista datahuoneista ja/tai SaaS-ratkaisuista sekä tietoturvallisista yhteistyöalustoista. Kyky selittää tuotteen teknisiä ominaisuuksia yksinkertaisella ja houkuttelevalla tavalla ei-teknisille asiakkaille on tehtävässä menestymisen edellytys. - Konsultoiva myynti:
Teet myyntiä konsultoivalla otteella keskittyen asiakkaan liiketoimintatarpeiden ymmärtämiseen. Tarjoat räätälöityjä datahuoneratkaisuja asiakkaan tarpeeseen vastaten.
- Esiintymis- ja kommunikaatiotaidot:
Olet esiintyjänä itsevarma ja luonteva. Osaat kuunnella asiakasta. Esiinnyt ja kirjoitat sujuvasti suomeksi ja englanniksi (äidinkielen tasoinen suomenkielentaito on ehdoton vaatimus). - Neuvottelutaidot:
Sinulla on kyky käydä sopimus- ja hintaneuvotteluja ylläpitäen samalla hyvää asiakassuhdetta. - CRM & myynnin työvälineet:
Kokemusta CRM-ohjelmistoista (esim. Salesforce, HubSpot) ja muista myynnin työkaluista liidien hallintaan, aktiviteettien seuraamiseen ja edistymisen raportointiin. - Itsensä johtaminen ja tavoitteellisuus:
Sinulla riittää motivaatiota saavuttaa ja ylittää myyntitavoitteet. Kykenet työskentelemään itsenäisesti sekä osana tiimiä. - Toimialatuntemus:
Tuntemus ja/tai kokemus toimialoista, joilla virtuaalisia datahuoneita (VDR) yleisesti käytetään – kuten yritysjärjestelyt, oikeudelliset palvelut, kiinteistöala, pääomasijoitukset ja rahoitus – on merkittävä etu.
Lisätiedot ja kysymykset
Hakemuksen voit lähettää suomeksi tai englanniksi. Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ota yhteyttä: Aksel Belck-Olsen, puhelin: +47 9825 5323, sähköposti: belck-olsen@admincontrol.com.
Helsinki
Need more reasons to join us?
-
The best colleagues you can ever imagine
Of course this is subjective, but it's definitely what we mean! -
Full 5 weeks of paid vacation
So that you can relax and come back to work full of energy and passion. -
Good insurance and medical help agreements
We have one of the best insurance and medical help agreements, so that you can always feel safe. -
Central offices
There's a train or bus station close to every office, making sure it's convenient to travel to work every day. -
Social gatherings
We love to be social - whether it's for a gathering in the office Friday afternoon, a Christmas party or a company trip.
Workplace & culture
Admincontrol is characterised by a unique and great culture and team spirit, where employees look forward to coming to work. People care about each other, and social is important, but we also focus on building strong professional teams that can thrive in an increasingly challenging business environment.
About Admincontrol
Admincontrol offers web-based solutions as well as a separate iPad and iPhone app for secure collaboration and easy sharing of documents in business processes such as board and management work, due diligence, capital injections and stock exchange listings. Users save time, gain better control and are better prepared, which in turn results in better decision-making.
Admincontrol’s solutions stand out in terms of user-friendliness, reliability and security. Our customers’ confidence and positive user experiences are guaranteed by skilled and motivated employees providing personalised service locally in each market. For our board portal solution, we are proud of a 98 per cent customer renewal rate from year to year.
Business Development Manager
Loading application form